Ompelimo-Verhoomo Tera Ky on vuonna 2010 perustettu Nilsiässä toimiva yritys. Toimitilamme sijaitsevat Reittiöllä yrittäjä Nina Kaipaisen kotitilalla. Terassa valmistuvat mittatilausasut sekä arkeen että juhlaan miehille, naisille ja lapsille. Valmistamme myös uniikkeja ja yksilöllisiä työasuja yrityksille.
Jos vaatekaappi on pullollaan pientä korjausta tarvitsevia vaatteita, korjaukset hoituvat meillä. Voimme tuumia yhdessä kuinka vanhoista vaatteista voisi tuunata jotain uutta. Korjausompelun lisäksi myös kodintekstiilien kuten koristetyynyjen, päiväpeittojen ja verhojen ompelu kuuluvat palveluihimme.
Ompelimo-Verhoomo Terassa hoituu myös huonekalujen kunnostus ja verhoilu sekä tarvittaessa myös pienimuotoiset pintakäsittelyt. Valmistamme myös irtopäällisiä huonekaluihin. Ajoneuvoverhoilu kuten moottoripyörien ja -kelkkojen istuinten verhoilu ja erilaiset nahkatyöt onnistuvat. Myös verhoilutöiden nouto ja takaisinkuljetus järjestyy helposti meidän kauttamme.
Tällä hetkellä olen työllistetty yhteistyöprojektissa Varpuke Oy:n kanssa, jonka vuoksi en voi ottaa vastaan isojen kalustojen verhoiluja tai muita vastaavia isoja töitä. Myös pienempiin töihin kannattaa varata nyt reilummin aikaa. Kyselyt tavoittavat minut parhaiten sähköpostilla.